Kasvun tukeminen
Harjoitteluni Mäntsälän vapaa-aikapalveluilla
3 HARJOITTELUN TAVOITTEET
Osallistavan projektitoiminnan harjoittelujaksolle oli asetettu seuraavat tavoitteet: hahmottaa osallistavan projektitoiminnan ja sen kehittämisen lainalaisuudet, hallita toimintatapoja, joiden avulla yksilöt ja ryhmien jäsenet saadaan yhdessä osallistumaan toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin sekä ymmärtää vuorovaikutteisen viestinnän merkityksen osana projektin toteutusta.
Yhteistoiminnallisten menetelmien harjoittelujakson tavoitteet taas olivat: osata käyttää luovasti ja joustavasti osallistavia ja yhteistoiminnallisia menetelmiä järjestötyössä ja nuorisotyön erilaisissa toimintaympäristöissä, ymmärtää menetelmien merkityksen osana tavoitteellista toimintaa, kehittää ohjausvalmiuksia sekä osata arvioida toimintaa ohjaajana ja omaa rooliaan osallisuutta vahvistavien toimintakulttuurien edistäjänä.
3.1. Tavoitteiden onnistuminen IP-kerhossa
"Menetelmää oleellisempaa on luottamuksellisen, luovan ja oppivan - osallistavan - ilmapiirin luominen. Oikean ilmapiirin luomisessa
ja ylläpitämisessä maalaisjärjellä on ihan yhtä paljon käyttöä kuin erilaisilla menetelmillä. Osallistavassa työskentelyssä leikit ovat työmenetelmä, jolla nostetaan ryhmän energiatasoa, luodaan myönteistä ilmapiiriä ja luottamusta ryhmän jäsenten välille. Yhä useampi on joutunut myös myöntämään, että menetelmät ovat kuitenkin vain työkaluja siinä missä vasarat ja kirveetkin. Kulttuuri, ryhmän koko ja sisäinen rakenne, yhteistyön kesto ja käytettävissä olevat resurssit, näkemys osapuolten rooleista sekä aivan erityisesti yhteistyön tavoitteet vaikuttavat keskeisesti siihen, millaisten menetelmien soveltaminen on kulloinkin viisasta." (Airaksinen 1998, 5,6,13.)
Yhteistoiminnallisten menetelmien käyttö IP-kerhossa jäi loppujen lopuksi melko vähälle. Kahden harjoittelun samanaikainen suorittaminen täysin erilaisissa paikoissa vei tässä tapauksessa omaa huomiotani liikaa pois IP-kerhosta Starttipajalle. Olisin voinut heti alusta asti ottaa aktiivisemman roolin IP-kerhossa ja oma-aloitteisemmin ehdotella omia ideoitani toimintojen suhteen.
Hyvin haastavaksi yhteistoiminnallisten menetelmien järjestämisen IP-kerhossa koin lasten eriaikaisen tulemisen ja lähtemisen sekä ajanpuutteen. Hyvin harvassa oli ne tilaisuudet, kun lapset olisivat olleet yhtäaikaa koossa ja esimerkiksi vapaina kotitehtävien teosta. Uskon, että myös vakituiset ohjaajat kokivat tämän haastavaksi ja siksi esimerkiksi yhteiset askartelutkin tuntui välillä vaikealta toteuttaa kunnolla. Ne toteutettiin kiireellä ja vailla lapsen omaa kädenjälkeä. "Käytettävissä oleva aika, osallistujien määrä, tavoitteet ja menetelmät muodostavat raamit suunnittelulle ja ovat kaikki riippuvaisia toisistaan" (Summa & Tuominen 2009, 16).
Pienryhmätyöskentely vain joidenkin lasten kanssa olisi voinut onnistua harjoittelun tavoitteisiin nähden paremmin. Se olisi vaatinut kuitenkin lisää suunnittelua ja olisi ehkä asettanut lapset eriarvoiseen asemaan.
Muutamia menetelmiä sain kuitenkin toteutettua lasten kanssa. Ystävänpäivänä teimme draamaesityksiä ystävyydestä ja aiheet yritin valita heidän omasta elämästään. Osallistuimme lasten kanssa myös Mäntsälän kunnan Turvallisuus Nyt -piirrustuskilpailuun, jossa pärjäsimme omassa sarjassamme hopealle. Palkinnoksi saimme IP-kerhoon liikuntavälineitä ulkoleikkeihin. Halusin, että osallistumme kilpailuun yhdessä niin, ettei kenellekään tulisi erikseen voittaja-fiilistä. Liikuntatunnin harjoittelun loppuvaiheessa suunnittelin myös, jossa lapset saivat alkulämmittelyjen jälkeen kierrellä erilaisilla toimintapisteillä ulkona. Viimeisellä viikolla teimme myös muistolaput lapsille sekä ohjaajille, joihin jokainen kirjoitti
positiivisia asioita jokaiselle.
Yhteishenkeä iltapäiväkerhossa ja luottamusta ohjaajien ja lasten välillä olisin halunnut enemmän yrittää kehittää, mutta se on aika haastavaa harjoittelijalle, joka ei itsekään ole joka päivä paikalla. Enemmänkin olin joitain menetelmiä suunnitellut, mutta en oikein löytänyt aikaa niiden toteuttamiselle.
Yhteistoiminnallisuutta iltapäiväkerhossa lähdin sitten ajattelemaan enemmän kokonaisvaltaisemmin, enkä niinkään menetelmälähtöisesti. Alusta asti halusin luoda iltapäiväkerhoon jotain pysyviä toimintamalleja, enkä vain kertaluontoisia menetelmiä, joita siellä itse vetäisin.
Kehitin idean yksilöhaastatteluista Summan & Tuomisen arvostavaa haastattelua apuna käyttäen, joiden pohjalta loisin jotain uutta ensi vuotta ajatellen. Haastatteluprojektini oli aika hidasta sekin. Joidenkin lasten kanssa meni hyvin pitkä aika jutellessa ja aina joka päivälle ei löytynyt sopivaa aikaa haastattelulle. Kuitenkin sain kaikki lapset haastateltua ja niiden pohjalta loin IP-ohjaajan vinkkilistan, jossa oli lasten ideoimia leikkejä ja heitä kiinnostavia asioita ja muita lasten suusta tullutta palautetta. Haastavin vaihe onkin jalostaa hyvältä tuntuvat ideat käytännön toimintaehdotuksiksi ja toteuttamiskelpoisiksi ideoiksi, kuten Summa & Tuominen kuvaa (Summa & Tuominen 2009, 28). Tämän pienen lehtisen jätin sitten IP-kerhoon ja siitä sain myös kiitosta.
Vinkkilistaan yritin kehittää ideoita myös projektimaisista menetelmistä, joiden uskoisin olevan helpommin toteutettavissa tämänkaltaisen ryhmän kanssa. Ideana oli, että lapset saisivat itse luoda asioita silloin kun se heille itselleen ja IP-kerhon aikatauluun parhaiten sopii, eikä niinpäin, että nyt on se ja se aika tehdä tämä asia valmiiksi. Liitän IP-ohjaajan vinkkilistan raportin liitteeksi.
3.2. Omat tavoitteet
Itse asetin harjoitteluiden yhteisiksi tavoitteiksi saada Starttipajan nuoret innostumaan projektista, kehittää omia ohjaustaitoja sekä kehittää omia arviointitaitoja osallistavien menetelmien ja oman ohjaajuuden suhteen. Näissäkin tavoitteissa mielestäni onnistuin ja koen, että harjoitteluaika ei mennyt hukkaan, vaan omaksuin sieltä niin paljon tietoa ja käytännön kokemusta, kuin vain näiden kurssien puitteissa voin saada.
Kunnallisen nuorisotyön hahmottamista pitää eri kunnissa aina opetella uudestaan. Minulla oli aikaisempaa harjoittelukokemusta Hyvinkään kunnan nuorisotyöstä. Mäntsälässä opin todella paljon uusia asioita harjoittelun aikana niin kunnan hallinnosta kuin nuorisotyön eri muodoista. Harjoittelijoita IP-kerhossa oli myös pari minun lisäksi samaan aikaan lyhyemmän jakson, joten paljon tuli uusia tuttavuuksiakin.
4 STARTTIPAJAN PROJEKTISUUNNITELMA
Projektisuunnitelmastani tuli mielestäni hyvä, mutta olisin voinut käyttää siihen vielä lisää aikaa. Aikarajana projektisuunnitelman tekemiselle oli annettu kolme viikkoa harjoittelun alkamisesta, mutta koska harjoitteluni alussa minulla oli paljon myös koulupäiviä, niin en varsinaisia harjoittelupäiviä ollut sen kolmen viikon aikana vielä montaa suorittanut. Olisi ehkä ollut hyvä vielä paremmin tutustua Starttipajan arkeen ja toimintakulttuuriin, ennen projektisuunnitelman tekoa. "Taustaselvityksillä pyritään varmistamaan, että hanke soveltuu toimintaympäristöönsä ja että se on rajaukseltaan tarkoituksenmukainen" (Silfverberg, 18). Toisaalta se, että pääsin nopeammin aloittamaan projektia nuorten kanssa oli myös hyvä, koska näin nuoret pääsivät tavallaan heti tekemisen makuun ja tiesi, miksi olen tullut sinne ja mitä tekemään.
4.1. Arviointi projektisuunnitelmasta
Tässä kappaleessa on ote lehtori Sirpan (2014) arvioinnista opintorekisterissäni. Projektisuunnitelmaan olisi voinut laittaa tarkempaa
kuvausta, millaisia menetelmiä aion käyttää osallistavan suunnittelun saralla ja millaisia riskejä projektin onnistumiselle on. Ajatus hiljalleen liikkeelle lähtemisestä ja innostamisesta oli hyvä. (3,5)
5 STARTTIPAJAN INTERNET-TURVALLISUUS -PROJEKTI
Tässä kappaleessa arvioin tarkemmin koko projektini onnistumista ja tavoitteisiini pääsemistä. Ensimmäinen niin sanottu takapakki koko projektin osallistavaa luonnetta kohtaan syntyi jo projektin aiheen valinnassa. Minulle ohjeistettiin, että projektini tulisi liittyä Mäntsälän kunnan turvallisuus teemaan, joka pyörii koko kunnassa tämän vuoden ajan. Olisin varmaan voinut myös kieltäytyä tästä ja todeta, että turvallisuus aiheena ei varmasti kiinnosta nuoria millään tavalla, eikä innosta heitä mukaan projektiin. Kuitenkaan harjoittelijan asemassa en viitsinyt alkaa asiasta vääntämään ja otin tämän suurena haasteena ja ajatuksena, että työpaikoilla varmasti usein joutuu työtehtäviin, joihin ei itse aina osaa varautua.
Tietoturvallisuus oli Mäntsälän kunnan huhtikuun teemana ja siitä lähti liikkeelle idea projektista, jossa jollain tavalla näkyisi nuorille Internet-maailman turvallisuusriskit. Koska projektisuunnitelma tuli niin ajoissa valmiiksi, minun oli helppo viljellä aihetta jo ajoissa nuorten mieleen.
Mediakasvatukseen olin perehtynyt jo jossain määrin edellisessä harjoittelupaikassani ja tiesin, että median ja populaarikulttuurin kasvatusvaikutus on kiistämätön. Media on monenlaista, sitä käytetään monilla eri tavoilla ja moniin eri tarkoituksiin. Kriittisen mediakasvatuksen tehtävä on valmentaa näkemään ja tunnistamaan median erilaisia toimintatapoja, tehtäviä, intressejä, mahdollisuuksia ja käyttötarkoituksia eri yhteyksissä. Nuoret sukupolvet ovat vanhempia sukupuolia herkempiä tunnistamaan mediaan sisältyviä kaupallisia viestejä. He saattavat kuitenkin olla myös vanhempiaan sokeampia näiden viestien yhteiskunnallisille ja poliittisille intresseille. Kriittisellä mediakasvatuksella tarkoitetaan
myös aikuisten ammatillista otetta nuorten kriittisen medialukutaidon kehittymiseksi, käytännön mediataitojen tarjoamiseksi sekä oman ilmaisun
vahvistamiseksi. (Herkman 2007, 39,47,159 ja Nuorten tieto- ja neuvontapalvelu 2013, 7.) Media ja populaarikulttuuri nimenomaan Internetissä ovat mielestäni osa nuorten ja lasten arkea.
Projektin hallinta oli erittäin haastavaa nuorten kanssa, jotka loistivat poissaoloillaan, eivätkä vaikuttaneet kovin motivoituneilta. Olin kuitenkin
varautunut suunnittelemaan toimintatapoja, jotka olivat hyvin mukautettavia tilanteen mukaan ja välillä vaihdoin suunnitelmat kokonaan uusiin, kun tilanne sitä vaati.
Vuorovaikutusta nuoriin pidin tärkeänä koko projektin ajan. Mielestäni sain luotua kontaktia myös kaikkein hiljaisimpiinkin nuoriin ja vaikka kaikki eivät lopulta projektiin kaikilta osin osallistunutkaan, en pitänyt sitä omana epäonnistumisena, vaan ajattelin, että hekin silti saivat siitä jotain
ajattelemisen aihetta.
Ensimmäisen teematuokion pidin nuorille 6.2.2014. Käytössäni oli jana-menetelmä ja kysymyksiä projektin aiheeseen liittyen, johon nuoret vastasivat kulkemalla janalla. Paikalla oli aloituksessa vain viisi nuorta, mutta kaikki osallistuivat janaan ja sovimme, että ensi kerraksi luon jonkinlaisen aikataulun projektille. Nuorilta itseltään tuli toive, että yhteisiä tuokioita voisi olla noin kerran viikossa.
Seuraavalla viikolla vedin nuorille aluksi harjoituksen, jossa he saivat kertoa enemmän itsestään ja tämän hetkisistä tunteistaan paperilappusten avulla. Halusin luoda nuorille helppoja harjoituksia, joiden avulla meidän yhteishenki paranisi ja tutustuisimme paremmin toisiimme. Ideana oli, että projekti olisi meidän yhteinen, eikä minun valmiiksi määrittelemä projekti nuorille.
Samalla kerralla ideoimme jo projektin aiheita paperille ja joitakin sellaisiakin ideoita syntyi, mitä en itse ollut ajatellutkaan, mikä oli tietysti erittäin positiivista. Projektin osallistavaa luonnetta häiritsi kuitenkin suuresti se, että nuoret eivät valmiista aikataulusta huolimatta saapuneet aina paikalle ja osallistujamäärä oli aina hyvin vähäinen ja paikalla oli usein eri nuoria, kuin edellisellä kerralla. Projektin eteenpäin viemistä hidasti myös joidenkin nuorten poisjäännit pajalta, työkokeilut ja uusien nuorten tulo Starttipajalle.
Välillä tuskastuin projektin loppuun viemiseen, kun nuoria ei tuntunut motivoivan mikään. Tällaiselle projektille tämä työympäristö oli hyvin haasteellinen. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi nuorten kanssa ja aloin enemmän kannustaa heitä itsenäisempään työskentelyyn. En tiedä sekoittiko tämä projektin yhteistoiminnallista ideaa, mutta koin, että nuoret tarvitsivat enemmän henkilökohtaisempaa kannustusta ja motivointia. "Jos opettajalla on riittävästi aikaa yksilölliseen ohjaukseen, opiskelijat voivat oppia, vaikka opiskelijoiden keskinäistä vuorovaikutusta ei hyödynnetäkään" (Repo-Kaarento 2007, 43).
Yksi yhteinen tuokio nuorten kanssa pidettiin vielä, ennen varsinaista projektin työnjakoa. Tälläkin kerralla halusin tiivistää yhteishenkeä tutustumismenetelmien avulla.
Kun projektin aiheet oli valittu ja jäsennelty, piti vielä sopia työnjako. Kaikki halusivat tehdä seinälehtisiä aiheista, mitkä tulisivat Monitoimitalon nuortentilaan. Alunperin sain jopa 10 nuorta kannustettua mukaan lupaamaan tekemään oman osuutensa, mutta lopulta tekijöiden määrä jäi kuuteen. Kaksi näistä kuudesta oli mukana ihan projektin ensimmäisestä tuokiosta asti, vaikka ei kuitenkaan ihan joka kerralla paikalla. Kuuden nuoren työpanoksella saimme kuitenkin projektin valmiiksi ja ihan näyttävän kollaasin luotua nuortentilaan. Materiaalien teko ja valmistuminen sijoittui maaliskuun loppupuolelle ja tekijöiden motivaation puutteen takia projektin valmistumiselle määriteltiin uusi aikataulu, joka venyi viimeisiltä huhtikuun alkuun.
"Suunnitelman orjallinen noudattaminen ei ole hyvää projektitoimintaa; suunnitelmia on muutettava jos toteutuksen aikana opitaan, että alun perin suunnitellut toiminnot eivät johdakaan projektin tavoitteiden kestävään toteutumiseen. Hanketoiminnan arvioinneissa onkin tehty yllättävä havainto: projektien epäonnistuminen on usein johtunut siitä, että suunnitelmia on noudatettu!" (Silfverberg, 10.)
Arviointikeskustelua projektin onnistumisesta kävimme yhdessä nuorten kanssa huhtikuun alussa. Annoin heille kannustavaa palautetta ja arvioin heidän kanssaan myös omaa ohjaamistani projektin aikana. Nuoret olivat tapansa mukaan hyvin hiljaisia, mutta annoin heille myös palautelomakkeet täytettäväksi, johon projektiin omalla työpanoksellaan osallistuvat saivat vastata.
Palautteiden mukaan projektin aihe oli monille ennestään tuttua ja tietoa löytyi helposti Internetistä ja omista kokemuksista. Vaihtelevaa palautetta tuli ryhmän yhteishengen vahvistamisesta. Joku koki, että pääsi hyvin tutustumaan muihin ja toinen taas koki, ettei yhteishenkeä syntynyt lainkaan. Omaa työpanosta nuoret arvioivat myös ja kirjoittivat, että työn ulkonäköön ja aikataulussa pysymiseen olisivat voineet enemmän panostaa. Projektin aihe oli omaksi yllätyksekseni nuorten mielestä hyvä ja kiinnostava. Uskoisin siis, että vaikka projektityöskentely päällepäin näytti välillä hyvin epätoivoiselta, nuoret kuitenkin saivat siitä jotain itselleen ja olivat tyytyväisiä projektin onnistumisesta. Monet voivat yllättyä omista tiedoistaan ja näin piilossa oleva osaaminen tulee heille itselleen näkyväksi (Repo-Kaarento 2007, 21).
Yhden nuoren tekemä sarjakuva lähetettiin myös Mäntälän kunnan Turvallisuus Nyt -kilpailuun ja siitä saimme erityismaininnan ja nuorelle leffaliput. Muuta konkreettista hyötyä projektista on toivottavasti ollut myös Monitoimitalon nuorille, joita ajatellen seinälehdet tehtiin. Seinälehtisistä löytyy tietoa mm. rahapeleistä, peliriippuvuuksista ja erilaisista Internet-petoksista liittyen esim. ostosten tekemiseen. Liitimme niiden joukkoon myös palauteseinän, minne nuorilla on mahdollisuus kirjoitella tai piirtää palautetta töistämme. Oma harjoittelujaksoni ehti loppua ennenkuin palautteita ehti kertyä, mutta Starttipajan nuorten takia toivon, että he saisivat muilta nuorilta hyvää palautetta ja kokisivat lisää onnistumisen tunteita projektin suhteen.
Yhteistoiminnallinen oppiminen on alunperin kehitetty kouluopetukseen, mutta sen taustalla olevat ryhmädynamiikan lainalaisuudet pätevät myös aikuisryhmissä. Olisin toivonut motivaation vahvistumista yhteisen tavoitteen avulla, jota kohti kaikki ponnistelevat ja jonka saavuttamiseen kaikkia ryhmän jäseniä tarvitaan. Yhteinen tavoite olisi motivoinut työskentelemään silloinkin, kun oma kiinnostus ja innostus hiipuvat ja projektista olisi tullut ryhmän yhteinen projekti, kuten Repo-Kaarento kuvaa. (Repo-Kaarento 2007, 25,37.) Olin melko kriittinen koko projektin ajan sen osallistavuuden suhteen. Toisaalta oma motivaationi säilyi, enkä antanut alkuinnostuksen hiipumisen näkyä nuorille.
6. ITSEARVIOINTIA YLEISESTI HARJOITTELUN AIKANA
Suunnittelutaitoni ovat hyvät. Pystyn suunnittelemaan työni järjestelmällisesti ja toteutin suunnitelmani itsenäisesti. Kykenen tilanteiden arviointeihin ja pyysin tarvittaessa ohjausta ja apua. Sosiaaliset taitoni ovat kiitettävät. Se, että olen hiljaisempi, ei vaikuta negatiivisesti sosiaalisiin taitoihini. Hallitsen erilaiset työtilanteet ja ihmissuhteet vastuullisesti ja työyhteisön yhteistyötä edistävästi. Arvioin omaa toimintaani eettisesti. Käytännön taitoni ovat hyvät. Hallitsen tekniikan, toimin laadukkaasti ja asiakas-keskeisesti, mutta tarvitsen lisää kokemusta. Arviointitaitoni ovat hyvät. Pystyn arvioimaan omia toimintojani ja valintojani kehittyneesti. Pystyn erittelemään työyhteisön menetelmiä ja toimintatapoja monipuolisesti. Lisäksi pohdin vaihtoehtoisia ratkaisuja. Tässä arvioinnissa käytin pohjana Humakin opiskelijan itsearvioinnin matriisia (Opintoprosessiryhmä 2013, 13).
7. ARVIOINTIA HARJOITTELUNI LÄHIOHJAAJISTA JA PEREHDYTYKSESTÄ
Pääsin todellisiin töihin heti ensimmäisenä päivänä ja uskon, että se myös on auttanut pääsemään nopeammin sisälle työyhteisöön. Lähiohjaajani Salla osoitti luottamusta kykyyni toimia projektin ohjaajana Starttipajalla. Mielestäni tämä on tärkeää kenen tahansa harjoittelijan kohdalla, ettei harjoittelunohjaaja ole koko ajan ns. selän takana vahtimassa työskentelyä. Aina oli toki mahdollisuus ihan keneltä tahansa työntekijältä kysellä mitä tahansa. Kaikki olivat hyvin ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä.
Myös iltapäiväkerhossa rutiinit tulivat nopeasti tutuksi ja Hanna kertoi hyvinkin avoimesti lapsista ja heidän erityispiirteistään, joka oli myös mielestäni suuri luottamuksen osoitus. Hannan tapa toimia harjoitteluni toisena lähiohjaajanani, poikkesi Sallan ohjauksesta niin, että en tuntenut hänen uskaltavan luottaa minulle yhtä paljon vastuuta. Toisaalta pienten lasten kanssa työskentely tuo kokeneelle ohjaajalle mieleen niin paljon erilaisia vastuukysymyksiä, että se on ihan ymmärrettävääkin.