Ohjaus ja osallistaminen
Osallistamisen ja yhteistoiminnan orientaatio
11.6.2010
YHTEISÖPEDAGOGI OHJAAJANA JA OSALLISTAVAN OTTEEN TOTEUTTAJANA
Yhteisöpedagogi tekee työkseen sosiaalista innostamista. Nuorisotyössä innostetaan nuoria osallistumaan. Kansalaisjärjestöjen työn tulee olla innostavaa, jotta niillä olisi yhteiskunnallista vaikutusta. Yhteisöpedagogit ovat myös innostuneita, koska innostaa ei voi, jos itse ei ole innostunut (Kurki 2000, 80). Mielestäni yhteisöpedagogien innostuneisuus näkyy jo koulutusvalinnassa. Tällaiselle alalle ei lähdetä, jos ei ole itse kiinnostunut alan kehitysmahdollisuuksista ja muiden innostamisesta. Koulutus ei opeta valmiita toimintamalleja vaan innostaa opiskelijoita kehittelemään uusia innostamisen toimintamalleja. Yhteisöpedagogit omaavat siis innostamisen luonteen jo koulua valitessaan.
Ohjaajana yhteisöpedagogi voi aina kehittyä ja opetella erilaisia ohjausmenetelmiä ja omaksua erilaisia ohjaajan rooleja itselleen. Kuitenkin ohjaustilanteissa tarvitaan aina innostamista, jota ei opi teoriaa lukemalla. Ihmisen motivaatiopsykologiaakin voidaan kyllä opiskella, mutta se ei pelkästään riitä innostamiseen, koska ihmiset ovat niin erilaisia. Innostaminen lähtee ennen kaikkea aina omasta innostuneisuudesta myös ohjaustilanteissa.
Yhteisöpedagogin ammattiin liittyy innostamisen lisäksi pohtia myös niitä muita tekijöitä, jotka saattavat estää ihmisten osallistumisen. Aina ei ole kyse motivaatiotekijöistä. Muita tekijöitä on esimerkiksi: pelot, yhteisön paine, aikapula, raha, ennakkoluulot, tiedon puute ja alueellisesti huonot mahdollisuudet. (Kaukinen 2010)
Osallistavien ja yhteistoiminnallisten menetelmien käytön haasteita
Mainitsin jo motivaation innostamisen yhteydessä, koska sillä on merkittävän suuri osa osallistamisessa. Osallistujien motivaation puute tulee luultavasti aina olemaan kaikkien yhteisöpedagogien suurimpana haasteena kaikilla toimialoilla. Toisaalta on ehkä parempi ajatella, että se juuri on sitä yhteisöpedagogin työtä, saada ihmiset osallistumaan. Näin ollen osallistujien motivaation puute ei ole työn esteenä tai haasteena vaan se on nimenomaan sitä työtä, jota me teemme. Haasteena olisi ennemminkin osallistajan motivaationpuute, johon saattaa myös törmätä. Joka tapauksessa osallistavien ja yhteistoiminnallisten menetelmien käytön haasteeksi osallistujien motivaation puute tulee siinä vaiheessa jos innostaminen on heti alusta alkaen jäänyt huonoksi. Jos ohjattava ryhmä ei ole motivoitunut ja sitoutunut yhteiseen toimintaan, silloin osallistavien ja yhteistoiminnallisten menetelmien käyttäminen ei välttämättä enää auta asiaa. Toisin sanoen innostamisen pitäisi alkaa niin ajoissa kuin mahdollista esim. innostavien tiedotusten tekemisessä jo ennen ohjattavan ryhmän muotoutumista. Tämä edellyttäisi sitä, että sama ohjaaja osallistaisi mahdolliset osallistujat alusta asti, eikä menisi ohjaamaan vierasta ryhmää, jonka motivaatiosta hänellä ei ole tietoa.
Osallistavien ja yhteistoiminnallisten menetelmien käytön haasteena voi myös olla ohjaajan epätietoisuus menetelmistä tai aikaisempien kokemusten puutos käyttämistään menetelmistä. Tällöin menetelmät eivät välttämättä toimi, vaikka kaikki motivaatiotekijät olisikin kunnossa. Ohjaaja ei ehkä osaa selittää menetelmää tarpeeksi ymmärrettävästi tai hän pitää menetelmää aiheesta, jota ei tunne itse. Kaikki yllättävät
muutokset tulevat myös haasteeksi. Suunnitelmissa ei ole otettu kaikkia tekijöitä huomioon, ryhmän koko voi muuttua, menetelmät eivät sovellukaan kaikille ryhmäläisille jne. Ohjaajalle kaikki suunnitelmistaan poikkeava tulee haasteena. Ryhmää pitäisi pystyä edelleen innostamaan ja osallistamaan, vaikka kaikki ei menekään niin kuin pitäisi.
Omassa ohjauksessani Arkadian lukiossa Oonan kanssa haasteeksi nousi nimenomaan suunnitelmat, joissa ei oltu otettu huomioon mahdollisia yllättäviä tekijöitä. Menetelmämme oli mietitty isolle ryhmälle sopiviksi, joten pienessä ryhmässä niiden yhteistoiminnallinen vaikutus ei ollut niin hyvä. Olisimme varmasti miettineet aivan erilaisia osallistavia menetelmiä pienelle ryhmälle. Kuitenkin koska aihe oli rajattu, niin siinä tilanteessa on vaikea lähteä kehittelemään jotain täysin suunnitelmista poikkeavaa. Osallistujien motivaation puute oli myös suuri ongelma, jonka ehkä olisi pystynyt korjaamaan juuri oikeanlaisilla osallistavilla menetelmillä, jos vain olisimme niitä osanneet suunnitella juuri sille ryhmälle sopiviksi. Eli ryhmä oli liian vieras meille.
Motivointi yhteisöpedagogin työnä
Koska mainitsin aikaisemmin, että osallistujien motivaation puute ei ole haaste vaan yhteisöpedagogin toimiala, halusin tehdä siitä oman kappaleen, koska esseen piti käsitellä yhteisöpedagogin ammatti-identiteettiä. Innostaja ja motivoija on hyvin lähellä toisiaan. Innostajan onkin syytä huomioida kaikki motivaatioon liittyvät tekijät työssään. Motivaatioon liittyy niin paljon erilaisia tekijöitä, että niitä ei voi kattavasti edes yhdessä kirjassa luetella. Yksi näkökulma lähtee liikkeelle fysiologisista tarpeista esim. nälkä ja jano (Nurmi & Salmela-Aro 2002, 11). Jos keskitytään pelkästään fysiologisiin tarpeisiin ja osallistaviin menetelmiin, niin osallistumiselle voi heti löytää esteitä. Motivaatiota voi siis heti lisätä välipala, hyvä ilmastointi, menetelmään sopiva tila, erilaiset apuvälineet, juomismahdollisuus, lepomahdollisuus jne. Tärkeintä on ottaa huomioon ja pohtia niitä motivointitekijöitä, joita kyseessä olevan ryhmän ohjaaminen vaatii.
Ohjaamisen etiikka
Hyvässä osallistavassa tai yhteistoiminnallisessa menetelmässä näkyy myös hyvät eettiset periaatteet. Jokaisella ohjattavalla on samankaltaiset mahdollisuudet osallistua menetelmään sekä esittää mielipiteitä siitä. Kaikkien tulee olla tasavertaisessa asemassa keskenään ja hyvä ohjaaja pystyy huomioimaan kaikki osallistujat yksilöinä. Koska osallistavat ja yhteistoiminnalliset menetelmät perustuvat itse tai yhdessä tekemiseen ja kokemiseen ilman valmiita ohjeita, antaa se jokaiselle osallistujalle mahdollisuuden tehdä omalla yksilöllisellä tavallaan. Menetelmien käyttö myös mahdollistaa uusien roolien kokeilemisen ja jokaisella on mahdollisuus tuoda itsestään uusia puolia esille.
Tiedolla ja toiminnalla on keskeinen asema ja tehtävä sekä ihmisyyden muovaajana että itsensä toteutuksen mahdollistajana (Mönkkönen, Nurro & Väisänen 2003, 10). Tällainen sosiaalipedagogiikan eettisyys on omiaan perustelemaan osallistavien ja yhteistoiminnallisten menetelmien käytön etiikkaa. Työllä voidaan pyrkiä lisäämään aktiivisuutta erityisesti niille, joilla on vaarana muuten syrjäytyä.
Olen pohtinut etiikan merkitystä tilanteissa, joissa osallistujille annetaan liikaa vastuuta. Onko eettisesti perusteltua antaa liian suoria ohjeita tai vastauksia tilanteissa, joissa ohjaaja huomaa osallistujien kyvyttömyyden heille annettuun tehtävään. Pitäisikö kuitenkin antaa heidän suorittaa omalla tavallaan, vaikka se ei vastaisikaan odotuksia. Tai miten asia korjataan, jos osallistujien heikko suoritus esim. jossain projektissa vaikuttaa myös muihin ihmisiin. Pitäisikö silloinkin välttää liikaa neuvomasta ja antaa osallistujille mahdollisuus oppia virheistään. Toisin sanoen miten paljon ohjaaja saa itse etiikan rajoissa osallistua.
Osallistavien ja yhteistoiminnallisten menetelmien hyödyt ja haitat
Ohjaamisen etiikassa tulikin jo perusteluja osallistavien menetelmien hyödyllisyydestä yksilöllisyyden huomioimisen kannalta. Muutenkin kaikki ryhmätyömenetelmät edistävät ryhmähenkeä ja innostavat ja sitouttavat toimintaan. Luovuus kehittyy, koska valmiita vastauksia ei anneta. Hyvin monet menetelmät ovatkin kehitetty luovista aloista. Osallistavilla menetelmillä on ollut myös paljon positiivisia vaikutuksia erityistä tukea vaativille ihmisille. Erilaisia osallistavia projekteja on järjestetty niin ongelmanuorille, vanhuksille, päihdeongelmaisille jne.
Haittoina näkyvät sitten erilaisten osallistavien projektien epäonnistumiset. Usein syynä on projektien lyhyys ja osallistujien vähäiset mahdollisuudet jatkaa kyseessä olevaa toimintaa. Aikaisemmin mainitsin myös osallistujille annettavan liian suuren vastuun, joka voi pahimmillaan heikentää itseluottamusta, jolloin menetelmän liian suuri vaativuusaste on enemmän haitallista kuin hyödyllistä. Ohjaajan onkin syytä olla tarkkana ja tuntea ryhmänsä hyvin.
Ohjaajan roolit
Omasta mielestäni tärkeintä ohjaustilanteissa on olla oma itsensä ja tuoda omia vahvuuksiaan esille. Monesti voi kuitenkin psyykata itseään ennen ohjaustilannetta erittäin innostuneeksi ja motivoivaksi ohjaajaksi. Siinä ei mielestäni ole mitään vikaa. Myös erilaisia toimintatapoja ja sanontoja voi omaksua muilta ihmisiltä, jos uskoo niiden tuovan varmuutta itselleen. Kuitenkaan itselleen liian vieraat toimintamallit eivät aina ole hyväksi ja ne voivat joskus vähentää ohjaajan auktoriteettia ja osallistujien kunnioitusta. Jos ohjaustilanne kietoutuu jonkin aiheen ympärille on ohjaajan hyvä omaksua aihe ennen ohjaustilannetta vaikka aihe tuntuukin vieraalta. Ei kuitenkaan pidä esittää mitään asiantuntijaa jos näin ei ole.
Minä osallistujana ja ohjaajana
Olen yleensä innokas osallistuja ja tykkään osallistua monenlaisiin juttuihin. Annan kuitenkin muille enemmän tilaa, enkä itse ole ryhmätilanteissa eniten äänessä. En myöskään ole itse se ensimmäinen vapaaehtoinen, joka osallistuu. Kuvataiteeseen liittyvät menetelmät ovat minulle vieraimpia, enkä tykkää niihin osallistua. Kuitenkin monia hyviä menetelmiä on kehitetty nimenomaan kuvataiteen kautta ja jos ne eivät suoraan liity kuvataiteeseen, niin silloin pidän niistä. Olen usein huomannut itse ohjaavankin menetelmiä, jotka ovat selvästi olleet taiteeseen liittyviä itse sitä tajuamatta. Ohjaajana turvaudun helposti jo hyväksi koettuihin menetelmiin, enkä lähde menetelmäoppaista etsimään uusia. Oppaista olen kyllä
saanut hyviä ideoita, joita sovellettuna uskallan käyttää.
Ohjaajana pidän itseäni melko rauhallisena ja kaikki huomioon ottavana. Ohjaajana olenkin parhaimmillani juuri pienissä ryhmissä. Isoissa ryhmissä en pysty huomioimaan tasapuolisesti kaikkia ja myös auktoriteettini kärsii. Haluaisinkin kehittää itsessäni suuren ryhmän hallintataitoja. Myös mahdollisimman erilaisista ryhmistä toivon saavani kokemusta, eri ikäisistä ja erityisryhmistä.
Arkadian ohjaus
Mainitsin aiemmin mitä haasteita lukiolaisten ohjaus toi meille. Hyvänä asiana oli kuitenkin se oppimismahdollisuus, joita haasteet toivat meille. Ohjaus meni muutenkin haasteista huolimatta mielestäni melko hyvin. Sopeuduimme nopeasti uuteen tilanteeseen ja toimimme sen mukaan. Pieni ryhmä myös mahdollisti jatkuvan vuorovaikutuksen ryhmän kanssa. Olimme kannustavia ja innostavia, vaikka motivaatio selvästi puuttui osallistujilta. Kovin hyviä keskusteluja ei kuitenkaan saatu aikaiseksi, mikä ehkä johtui vääränlaisista menetelmistä. Uskon silti, että aihe kiinnosti monia ja vaikka keskustelua ei syntynyt niin varmasti uusia ajatuksia kuitenkin.
LÄHTEET
Kaukinen, Ruut 2010. Luentomateriaali.
Kurki, Leena 2000. Sosiokulttuurinen innostaminen. Tammer-Paino Oy.
Mönkkönen, Kaarina & Nurro, Marjukka. & Väisänen, Raija 2003. Sosiaalipedagogiikan käytännön sovelluksia. Kopijyvä Kuopio.
Nurmi, Jari-Erik & Salmela-Aro, Katariina (toim.) 2002. Mikä meitä liikuttaa: Modernin motivaatiopsykologian perusteet. PS-Kustannus.